
Mikä määrä odotuksia onkaan kertynyt ensi kesää varten. Eristyksessä elettyjen aikojen jälkeen uneksimme vapaudesta liikkua, tavata ystäviä, matkustaa, nauttia suloisista lomapäivistä lempimaisemissamme. Kaikkien näiden lisäksi tunnistan itsessäni jokakeväisen pelkurin ja ahmatin. Pelkään jo toukokuussa, että kesä päättyy liian pian. Haluaisin ahmia kaikki kesäunelmieni herkkuhetket: luontovaellukset, kiireettömät riippukeinuhetket, piknikit perheen ja ystävien kanssa, seikkailut uusissa maisemissa ja vaeltelua paljain jaloin hiekkarannoilla. Lomatunnelmia kiehtovien kirjojen parissa ja romanttisia kuutamoiltoja miehen kanssa. Kaikkia niitä kanootti-, luonnonpuisto- ja pyöräretkiä, jotka aiemmin jäivät toteuttamatta.
Tuskin olen ainoa, joka niputtaa kesää varten pitkän listan toiveita ja näkee itsensä lempeässä säässä poutapilvien seilatessa taivaalla. Ihmiset hymyilevät ja puutarhat kukoistavat. Vuosien myötä olen oppinut, etteivät kesät - sen enempää kuin muutkaan vuodenajat - täysin noudata niille asettamiamme odotuksia. Voi olla, että onkin koleaa ja sataa silloin, kun tilasimme auringonpaisteen. Aina tulee yllättäviä käänteitä ja tarvitaan improvisointia. Jos pelkää koko ajan, että kohta kesä liukuu kuin saippuapala sormien lomasta, ei ehdi saada kiinni siitä autuaasta lapsuuden tunnelmasta, jolloin kesät olivat aina pitkiä ja aurinkoisia. Jos se oli mahdollista silloin, kyllä sen pitäisi onnistua vieläkin.
Luin vuosien takaisesta Kiireenkesyttäjän hyvinvointikalenterista tekstin: "Salli toivomasi hyvän astua elämääsi arjen pieninä ihmeinä. Ole tyyni ja luottavainen. Muista, että ajan hallinta on mielen ja kehon hallintaa." Pahus. Osattiinko me silloin? Miten tämä tyynen ja luottavaisen mielen saavuttaminen voi edelleen olla näin haastavaa? Luulimme ymmärtävämme, ettei aikaa voi hallita kuin yksi meneillään oleva hetki kerrallaan. Miksi niistä on niin vaikea saada kiinni?
Samasta kalenterista poimin toukokuulle tehtävän: "Tee raikas, uuden kesän makuinen hyvinvointisuunnitelmasi. ... Tunnustele mielesi ja kehosi tarpeita. Herättele itsesi tulemaan enemmän läsnäolevaksi kehosi kautta. Vietä kevään ja uuden elpymisen juhlaa." Tämä on siis ensimmäinen vihje. Jään kuulostelemaan kehoni jäykkiä kohtia. Taitaa olla sopiva aika venytellä ja hemmotella itseään. Tehdä taiji-liikkeitä raikkaassa kevätsäässä lokkien ihmetellessä, aikooko tuokin lähteä lentoon. Kesä ei ole ihan vielä, mutta kevään eteneminen on kaikin aistein nautittavissa. Tänään.
***
Kiireenkesyttäjän hyvinvointikalentereita ei enää ole saatavilla, mutta Kiireenkesyttäjän käsikirja on nyt ilmestynyt myös äänikirjana: https://www.bookbeat.fi/kirja/196305?fbclid=IwAR1bG3o5onbkUMRhKa0OwfuCdziKammh7S4N12thf_vqCwvq3ocSpFVDm3k
Comments