top of page
Search
  • Writer's pictureAnja Kulovesi

Mysteerikoulussa pelätään


Eräs ystävä ihmetteli, miksi monet eläkeläisetkin täyttävät kalenterinsa niin, että heillä on koko ajan kiire. Vaikka varjelen omaa kalenteriani lähes tyhjänä, tunnistan itsessäni ahneuden elämälle. Kalenteri ilman merkintöjä on vain hämäystä, kun improvisoin päivittäistä ohjelmaani. Läsnäolon hetket ilman tarvetta tehdä mitään erityistä ovat edelleen harvinaisia.


Muistan filosofi Pekka Himasen sanoneen, että juoksemme aina vain lujempaa hämätäksemme kuolemaa. Mysteerikoulu -kirjassa monet ihmiset kertoivat suhteestaan kuolemaan. Kaikki eivät halunneet puhua siitä, Ligurian rinteiltä löysimme unohtuneen hautausmaan. Jäljellä olevat hautakivet olivat rikkoutuneet tai kaatuneet. Niiden viimeisimmät päiväykset olivat 1900 -luvun alusta. Vieressä oli käytöstä pois jäänyt pieni kappeli. Maisema ympärillä oli avara ja kaunis kevään kukoistuksessa. Mikä houkutteleva ympäristö tuoda mysteerikoululaisia keskustelemaan kuolemasta ja samalla myös peloista.


Lapsena pelkäsimme monia asioita, mutta vaikka pelot muuttuvat, ne seuraavat mukanamme kaikissa elämänvaiheissa. Mitä jos menetän terveyteni, läheiseni, muistini? Olenko riittävän kiinnostava, tärkeä tai haluttava? Onko elämälläni merkitystä kenellekään vai olenko taakka? Haluaako kukaan minut töihin, ystäväkseen tai kumppanikseen? Jokaisella on omat pelkonsa, jotka eivät ehkä näy päällepäin. Voi olla, että väistelemme niitä luomalla kuvaa pätevästä, aktiivisesta ja seurallisesta ihmisestä. Yön synkimpinä hetkinä pelot voivat kuitenkin nousta koloistaan ja ajaa meidät ahtaalle - kunnes päivä valkenee.


Olen puhunut ja kirjoittanut pelkojen kohtaamisesta. Se ei tarkoita sitä, että minulla olisi taikakeinoja nousta omien pelkojeni yläpuolelle. Luotan siihen, että aina löytyy tapoja selvitä seuraavaan hetkeen - koska tähän astikin on selvitty. Uskon myös, että pelkojen kohtaaminen väistelemättä, on vapauttavampaa kuin epätoivoinen yritys piiloutua niiltä. Peloistaan voi puhua, kirjoittaa ja polttaa ne. Niiden kanssa voi käydä vuoropuhelua. Joskus ne ovat sitkeitä. Ne muuttuvat ja väistyvät aikanaan, ovat osa Mysteerikoulun oppimateriaalia. Tosin pelko ajan loppumisesta kesken on vähän hankala voitettavaksi.


Lastenkirjassani Susannan Selviytymisopas kirjan päähenkilö käy kummitätinsä kanssa tällaisen keskustelun:

Kummitäti istui Susannan vuoteen reunalla ja kuunteli, kun Susanna kertoi hänelle muutosta ja siitä, miten pelottavalta se tuntui. Kummitädin mielestä oli hyvä, että Susanna kertoi pelostaan. - Kyllä aikuisiakin pelottaa, kun elämään tulee suuria muutoksia, hän totesi. - Jos pelko alkaa tuntua sinusta liian suurelta peikolta, mietitään, mitä sille voisi tehdä, hän jatkoi.


Susannasta oli hassua, että kummitäti puhui hänen pelostaan peikkona. Mutta sitten he yhdessä miettivät, minkä näköinen ja kokoinen peikko Susannan huoli mahtoi olla. - On se ainakin tuon tuolin kokoinen, aika pullea ja pelottavan tumma ja ryppyinen, Susanna kuvaili. Sillä on möreä ääni ja se huitoo uhkaavasti, hän jatkoi. - Oi, se taitaa kovasti haluta sinulta huomiota, kummitäti jatkoi aivan kuin olisi myös katsellut pelkopeikkoa. - Mutta yritäpäs katsoa sitä suoraan silmiin, hän kehotti. Susannaa moinen ajatus hirvitti, mutta sitten hän keräsi kaiken rohkeutensa ja sanoi peikolle: “Hyvä on, tule tänne. Katsotaan, kuka sinä oikein olet!”


Peikko lopetti huitomisen hämmästyneenä. Se epäröi hetken ja katsoi sitten Susannaa suoraan silmiin. Silloin tapahtui hassu juttu. Kuului suhahdus kuin tyhjenevästä ilmapallosta ja peikko kutistui pienen pieneksi, kunnes katosi kokonaan. Susanna taputti käsiään ja nauroi.


Kummitäti oli tyytyväinen Susannan taikatemppuun. - Mielikuvitus on lapsen voimavara, hän sanoi hymyillen. On se aikuisenkin taito, mutta aika harva muistaa hyödyntää sitä noin taitavasti, hän jatkoi. Kun kuvittelet pelollesi hahmon, sinun on helpompi lähestyä sitä. Pelkoja tulee vielä monta kertaa elämääsi. Voit antaa niille monenlaisia muotoja. Voit puhuakin niille ja kysyä niiden nimeä. Kun katsot niitä silmästä silmään, niiden voima alkaa ehtyä, Susannan kummitäti lupasi.


Ennen lähtöään kummitäti kertoi vielä Susannalle tarinan intiaaniheimosta ja heidän huolinukeistaan. Intiaanit olivat tehneet pienen pieniä nukkeja, joille he kertoivat huolensa ennen nukkumaan menoa. Sitten he luopuivat niistä yön ajaksi. He uskoivat, että nukke hoitelee heidän huoltaan yöllä ja näin he itse pystyivät nukkumaan rauhallisina.


Olisi mukavaa, jos peloistaan voisi vapautua lastenkirjan Susannan tavoin. Iän ja kokemusten myötä olemme kuitenkin oppineet monenmoista ja toivon mukaan löytäneet myös itselle sopivia keinoja jopa luopumisen tuskan kanssa kilvoitteluun. Minua kutsuu tuo hylätty hautausmaa vanhoine kappeleineen ja unohdettuine muistokivineen. Taidan viedä ystäviä sinne improvisoidulle Mysteerikoulun retkelle keskustelemaan peloista ja kuolemasta ja siitä, millaisen jäljen haluaisimme jättää maailmaan.


Valoa kevääseesi! Ole rohkea ja katso pelkojasi silmiin. Anna valon kirkastaa polkuasi ja rakentaa luottamusta elämään.


***

Anja Kulovesi on tieto- ja lastenkirjailija, joka viimeistelee Luovuusleiri Liguriassa -kirjaa Italiassa.

Mysteerikoulu. Inspiraatiokirja ikääntyville ilmestyi helmikuussa 2023 ja voit tilata sen useimmista nettikirjakaupoista, kysyä omasta kirjakaupastasi tai kirjastostasi. Esittely ja linkki: https://www.bod.fi/kirjakauppa/mysteerikoulu-anja-kulovesi-9789526851754


Susannan selviytymisiopas ja Susannan salainen maailma -kirjat löydät e-kirjoina, mikäli niitä ei löydy painettuina ja kuvitettuina kaupasta tai kirjastosta. Susanna ja pienten tekojen kerho on vielä saatavana suoraan kustantajalta: https://www.tammikuu.net/susanna

40 views0 comments

Recent Posts

See All

Comentarios


bottom of page