Tekoäly tekee yhä taitavampia musiikkivalintoja perheemme iloksi. Nyt se soittelee Frank Sinatran "It Was A Very Good Year" kappaletta. Suloisen haikeaa menneiden muisteloa. Pysähdyn miettimään, miksi niin usein toivotetaan parempaa uutta vuotta. Onko oletuksena, että edellinen vuosi oli kaikilla huono? Vai pitääkö aina olla vähän parempaa, vähän enemmän, muuten mikään ei enää tunnu miltään? Tuskin toivottaja tätä tarkoittaa.
Sinatran surumielisyys hetkessä, jolloin kaikki nuo hyvät vuodet ovat enää muistoja, saa minut pohtimaan sitä, miten vaikeaa on arvostaa hyviä hetkiä silloin, kun ne ovat kohdalla. Aina sitä ei edes tajua. Tulee pitäneeksi asioita itsestään selvinä. Tai odottaa jotain vielä parempaa. Joillain meistä on loistavat kriitikon silmälasit, joilla ne seikat, jotka vielä puuttuvat tai eivät muuten täytä kriteerejämme, korostuvat. Pettymykset syntyvät siitä, etteivät odotukset toteudu. Elämällä on kuitenkin tapana tarjoilla yllätyksiä. Niin hyviä kuin huonojakin. Kaikki ne kuuluvat tarinaamme.
Mitä vanhemmaksi elämme, sitä paremmin pystymme vertailemaan menneitä vuosia. Aivan kuin Frank Sinatra laulussa muistelee tyttöjä, joita tapasi 17-vuotiaana. Tai 25-vuotiaana. Tai vielä 35-vuotiaana. Elämän syyspuolella nuo vuodet tuntuvat kultaisilta.
Joinain vuosina ihmiskunta kohtaa yhdessä suuria haasteita. Näin on ollut kautta historian. Näin on nyt ja varmaan tulevaisuudessakin. Pandemiat ja hyvää elämää uhkaavat asiat ravisuttavat. Ne pysäyttävät miettimään, mikä elämässä oikeastaan on arvokasta. Terveyden merkitys korostuu, samoin arki läheisten ihmisten kanssa. Koska ihmiset reagoivat uhkakuviin monin tavoin, myös eripura ja mustien pilvien maalailu lisääntyy. Kun ilmapiiri kiristyy, on entistä vaikeampi pitää mielialansa valoisana ja nähdä kaikkia niitä asioita, jotka juuri nyt kaikesta huolimatta ovat hyvin. Niin henkilökohtaisessa elämässä kuin yhteiskunnassakin. Olisi helppo yhtyä valituskuoroon, jossa etsitään syyllisiä mistä tahansa itsen ulkopuolelta. Päättäjille ei kiitosta hevillä heru, tekivätpä sitten mitä tahansa.
Tunnistan itsessäni sekä kiitollisuutta että lievää syyllisyyttä siitä, että minusta meillä oli oikein hyvä vuosi. Pysyimme terveinä. Sain uuden polvinivelen julkisen terveydenhuollon kautta. Nautimme eri vuodenajoista Helsingissä ja löysimme kiinnostavia uusia paikkoja. Onnistuimme pitämään mielialan korkealla ja saimme tavata sukua koko vuoden ajan. Luimme ja kuuntelimme kiinnostavia kirjoja. Sain yhden kirjan valmiiksi ja inspiroiduin kirjoittamaan toista. Ja loppuvuodesta pääsimme puolentoista vuoden tauon jälkeen turvallisesti Ligurian rinteille, missä joulukoristeemme jo odottivat. Välimereltä kotoisin oleva vanha koirammekin nuortui silmissä lähes ketteräksi. Se näyttää jälleen nauttivan elämästään.
Jos tämä vuosi tarjoaa jotain vielä parempaa, en pyristele vastaan. Entisenä superkriitikkona yritän katsella mahdollisimman usein maailmaa sellaisten lasien lävitse, joilla näkee asiat, jotka ovat erinomaisesti haasteista huolimatta. Olisi hienoa, jos voisi iltaisin kiitollisena laulaa "it was a very good day".
***
Anja Kulovesi kirjoittaa Italiassa elämysmatkakirjaa "Luovuusleiri Liguriassa".
Inspiraatiokirja ikääntyville on julkaisua vailla valmis.
Comments