Luin artikkelin, jossa puhuttiin ihmisen oikeudesta itse määritellä, mikä on hyvä elämä. Luulisi, että tämä on itsestään selvää, mutta ei se käytännössä taida olla. Tutkijan ei tulisi määritellä, millainen on hyvä vanhuus. Yhteiskuntakin taitaa kutistaa meidät liian ahtaisiin rooleihin. Ihminen on yksilö missä iässä tahansa ja käsityksemme siitä, mikä on viisasta, oikein tai väärin muuttuu iän ja kokemusten myötä. Se, mikä oli unelmamme hyvästä elämästä, oli erilainen kaksikymppisenä kuin kuusikymppisenä. Maailma ympärillämme on muuttunut, samoin me itse kokemusten myötä. Vapaus olla minä taitaa olla niitä asioita, joita haluaisin varjella elämäni loppuun asti. En halua taiteilla ollakseni sellainen, millainen minun oletetaan jossain iässä olevan.
Kirjoittaessani inspiraatiokirjaa ikääntyville tutustuin hyvin monenlaisiin unelmiin ja elämäntarinoihin. Kahta samanlaista ei löydy. Ikäiseni "boomerit" ovat saaneet kokea värikkäitä vuosikymmeniä, suuria muutoksia ja erilaisten kulttuurien kohtaamisia. Sillä missä ja millaiseen perheeseen satuimme syntymään, on ollut iso merkitys, kuten aina ennenkin, mutta meillä on ollut avarat ikkunat maailmaan ja sen mahdollisuuksiin.
Se, että asuin 1960-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa, mullisti koko elämäni. Tutustuin erilaiseen kulttuuriin ja elintasoon. Pohdin Vietnamin sotaa ja rotukysymyksiä sikäläisten opiskelijoiden kanssa. Vierailin ystävien luona Kaliforniassa hippie-aikaan. Vielä sodasta toipuvassa Suomessa koimme kylmän sodan pelkoja ja iloitsimme maan vaurastumisesta. Kun vierailin Leningradissa, Neuvostoliitossa ja passissani oli U.S.A:n viisumi ja useita leimoja väärältä mantereelta, sain rajalla äärettömän töykeää kohtelua. Pelkäsin molempien suurvaltojen viranomaisia, mutta ystävystyin tavallisten ihmisten kanssa. Jotkut ystävyydet ovat kantaneet läpi vuosikymmenten.
Kun matkat iän myötä harvenevat ja tulee aika asettua aloilleen, kokemuksista maailmalla on tullut osa omaa identiteettiä. Ystävien myötä voi seurata tapahtumien kulkua monista näkökulmista melkein reaaliajassa. Iän myötä on ehkä oppinut reagoimaan vähemmän kiivaammin. Niin paljon on jo nähty ja toistaiseksi on kaikesta selvitty. Pohdinta siitä, mikä on merkityksellistä kuitenkin jatkuu. Kirjani henkilöt kertoivat parhaita nuottejaan vanhuuden varalle (jos sellaisia yleensä olisi). Ainakin tällaisia kirjasin muistiin:
Säilytä uteliaisuutesi.
Paneudu itseäsi kiinnostaviin asioihin.
Vapaudu tarpeesta muuttaa maailma.
Tee asiat omalla tavallasi.
Valitse ystäväpiirisi.
Harrasta kiitollisuutta.
Elä päivä kerrallaan.
Vanhuus tarjoaa uudenlaista vapautta ja sen menneet kokemukset näkemystä. Parhaimmillaan elämä on lujittanut luottamusta siihen, ettei ole vääriä kokemuksia, kaikesta selviää tavalla tai toisella. Kaikesta voi oppia ja oppimaansa voi hyödyntää. Keho on kuin vanha vaate, joka ajan myötä kuluu. Sisäinen maailma voi ulkoisen rapistumisesta huolimatta olla nuorekas, vireä ja utelias elämälle. Lähes kaikki kohtaamani vanhukset myönsivät tuntevansa iän vaikutukset fyysisessä olemuksessaan, mutteivät silti kokeneet itseään mieleltään vanhaksi. Se, miten kypsässä iässä uskaltaa elää oman näköistään elämää, vaatii rohkeutta. Rohkeutta viis veisata siitä, mitä muut ajattelevat. Luovuutta tarttua sellaisiin mahdollisuuksiin, jotka vielä ovat olemassa. Aktiivisuutta ilmaista itseään ja mielipiteitään. Taitoa ja halukkuutta pysähtyä ja tutustua itseensä vanhana viisaana naisena tai miehenä.
Anja Kulovesi on tieto- ja lastenkirjailija, jonka Inspiraatiokirja ikääntyville on loppusilausta vailla valmis.
Kuva Kolilta: Asheline Appleton