Search
  • Anja Kulovesi

Virtuaalisilla leiritulilla


Verkottuneet yksilöt ovat aikamme mediataloja. He luovat yhteyttä toisiin ihmisiin jakaen tarinoita heidän kanssaan. Lee Rainier ja Barry Wellman: Networked - The New Social Operating System”


Olen aina pitänyt ihmisten kohtaamisista leirinuotioilla tai rannoilla tähtien alla. Uuden teknologian myötä sain tilaisuuden kohdata ystäviäni myös virtuaalinuotioilla. Solahdin Facebookin ja myöhemmin Twitterin ja Instagramin ihmeellisiin maailmoihin seikkailijan asenteella. Samalla maailma avartui. Kohtasin uusia ihmisiä, löysin itseni erilaisista heimoista, sain uutisia, tietoa ja vihjeitä siitä, millaisia suuria tarinoita olemme synnyttämässä. Kuttuurit kohtasivat. Etäisyydet katosivat. Erilaisuutta kohdatessani kirkastin samalla itselleni tärkeitä arvoja.

Ei kai iällä ole väliä?

Koska edustan suuria ikäluokkia, en suinkaan kohtaa kaikkia ikätovereitani virtuaalitulilla. Monet asiat, jotka itse koin enemmän mahdollisuuksiksi, ovat näyttäytyneet heille uhkina. Mutta eikö ihmisten kohtaamisissa aina ole potentiaalia myös vaaratilanteisiin? Terve järki ja valppaus on hyvä säilyttää aina valitessaan ystäviään ja paljastaessaan asioita yksityiselämästään tai ostaessaan itselleen totuuksia. Olen myös iloinen siitä, että minulla on kaikenikäisiä ystäviä, virtuaalimaailmassakin. En usko, että kenenkään on hyvä pitäytyä vain ikäistensä seuraan. Arjen keskellä en mitenkään pystyisi pitämään yhteyksiä kaikkiin ystäviini. Yhteydet opiskelija- ja työtovereihin, sukulaisiin tai lapsuuden ystäviin hiipuisivat varmasti, varsinkin, kun en ole koskaan ollut innokas puhelimeen tarttuja. Elämässä on ollut paljon mielenkiintoisia kohtaamisia ja olisi sääli menettää loputkin niiden ihmisten tarinoista, joiden kanssa on jakanut jotain merkityksellistä. Maailman laajetessa myös piiri kasvaa koko ajan.

Ikuinen kysymys: kuka minä olen tässä maailmassa?

Koska nämä treffit tapahtuvat täysin uudenlaisessa yhteisössä, ne muodostavat samalla uusia pelisääntöjään. Näinhän on tapahtunut, kun siirryimme kylistä kaupunkeihin ja myöhemmin globaalin maailman asukkaiksi. Siellä, missä aukeaa ihmeellisiä mahdollisuuksia, keksitään myös keinoja hyödyntää niitä niin hyvään kuin pahaan. Olen enimmäkseen ollut halukas antautumaan mahdollisuuksille enemmän kuin pelkojen vangiksi. Samalla etsin uutta identiteettiäni virtuaalikohtaamisten heimoissa. Kuka minä olen tai haluan olla siellä, missä tarinat sinkoavat sfääreihin ja jäävät eri tavalla elämään kuin leiritulilla kohdatessamme?

Sana ja kuvat yhdessä ovat enemmän

Enemmän visuaalisena kuin auditiivisena ihmisenä olen ilolla kuvittanut arjen tarinoitani. Ne ovat korvanneet päiväkirjani ja valokuva-albumini, joita on kellarimme pullollaan. Monet arvostelevat sitä, että ihmiset laittavat narsistisesti kuvia itsestään viesteihinsä. Silloin tällöin teen itsekin niin, sillä onhan tarinoilla oltava kasvot. Näemmehän me leirinuotioillakin, kuka tarinaa kertoo, vaikkemme tuijota häntä koko ajan.


Virtuaalitulilla joutuu myös kiteyttämään ajatuksiaan. Pitkän tekstin tuottaminen ei minusta tunnu vaikealta, mutta asioiden ytimen löytäminen ja selkeästi viestiminen ovat paljon haasteellisempia. Twiitit ja Instagram-päivitykset antavat hyvän harjoitusalustan, josta voi olla hyötyä muuhunkin kirjalliseen työhön. Samalla voi mitata, miten viestit menevät perille. Kohtaamisten myötä taidamme kaikki tarvita myös lisää dialogin ja debatin taitoja ja ennen kaikkia valikoivaa medianlukutaitoa. Harmi, ettei sellaisia aikoinaan opetettu koulussa. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.

Tarinoiden merkitys ei tule katoamaan. Se, missä ja miten niitä jaamme ja löydämme toisemme elämän mittaisilla oppimatkoillamme, muuttuu varmaan tulevaisuudessakin. Haluan olla mukana hämmästelemässä, jakamassa, oppimassa ja vaikuttamassa. Saa nähdä, missä seuraavaksi kohdataan.

Anja Kulovesi on tieto- ja lastenkirjailija, joka kirjoittaa Inspiraatiokirjaa ikääntyville.


22 views0 comments

Recent Posts

See All