Kolmannen kierroksen kulkija

Elämän kypsässä vaiheessa, kolmannella kierroksella, aloin ymmärtää, että olen koko elämäni ollut matkalla. Paikat ovat olleet elämäni opettajia. Jokainen niistä on tullut luokseni oikeaan aikaan, silloin kun olen ollut valmis kuulemaan, näkemään ja ymmärtämään jotakin olennaista itsestäni. Olen alkanut nähdä matkani ei vain maantieteellisenä, vaan elämänvaiheiden läpi kulkevana polkuna.

Kreikassa, Milinan kylässä, opin maadoittumaan. Kiireisen uranaisen kiihkeimpinä vuosina laskeuduin yksinkertaiseen arkeen, sellaiseen missä ei tarvinnut olla matkalla mihinkään muualle. Läsnäolo ei ollut harjoitus, vaan tapa tiedostaa elävänsä. Milinassa moni ystävä, jonka sinne vuosien varrella johdatin, pysähtyi elämänsä suurten kysymysten äärelle – ja juuri silloin elämä alkoi vastata mysteereillä, ihmeillä ja oivalluksilla. Jotkut tarinat muuttivat koko käsityksemme todellisuudesta, niin ihmeellisiä ne olivat.

Havaijin puutarhasaari Kauai vei minut toiseen suuntaan juuri silloin, kun olin jättänyt merkityksettömäksi muuttuneen työn ja hypännyt vapaaseen pudotukseen. Ihmeellinen saari kutsui minua yhä uudelleen, kunnes ymmärsin kuulevani kutsun maapallon toiselta puolelta ja löysin tavan vastata kutsuun. Löysin ystäviä, jotka pitivät yllä esi-isien perintöä ja leikkivät delfiinien kanssa. Minut vietiin vanhoille pyhille paikoille ja näin upean yösateenkaaren, josta paikalliset legendat kertoivat. Kauailla tunsin palanneeni kotiin, ei paikkaan vaan yhteyteen jostain aikojen alusta. Saaren aloha spirit avasi kokemuksen lempeästä kentästä, jossa kaikki elävä on yhtä. Yöt tähtien alla, valtameren hengitys ja esi-isien tarinat toivat minut lähelle ikuista elämän mysteeriä. Vihreässä paratiisissa ymmärsin, että näkymätön on todellista – ja että ihminen on osa tarinaa, joka jatkuu tähtien tuolle puolen.

Liguria on tullut elämääni toisenlaisessa vaiheessa, kolmannella kierroksella, silloin kun haasteenani on oppia nauttimaan arjen pienistä aarteista, jotka ovat saatavilla, sen sijaan, että kaipaan asioita, joita en enää voi tavoittaa. Italiassa tunnen kulkevani rajamaastossa – vihreiden rinteiden ja meren, menneen ja syntyvän, näkyvän ja aavistettavan välissä. Ehkä alan hieman ymmärtää omaa rooliani tämän ajan suuressa kertomuksessa. Ihmeet eivät ole kadonneet ja lumoutumisen taito saattaa kehittyäkin vuosien myötä.

Kaikki matkani ovat alkaneet kutsusta, ei selkeästä tavoitteesta. En ole tiennyt, mitä etsin, vain sen, että matkalle on lähdettävä. Kunkin seikkailun merkitys alkaa valjeta jälkikäteen, ehkä vuosien päästä. Aina tie on opettanut enemmän kuin päämäärä.

Samalla tavoin kuin paikat peilaavat elämänvaiheita, ne heijastavat myös aikaa, jossa elämme. Matkani eivät ole kulkeneet vain omassa elämässäni eteenpäin, vaan rinnakkain maailman muutosten kanssa. Se, miten liikumme, viivymme ja katsomme, kertoo aina jotakin ajastamme – ja arvoistamme.

Kun suunnittelin ja ohjasin pienille ryhmille seikkailuja maailmalla, opin, että elämyksellisyys syntyy ennen kaikkea tarinasta. Yhtenäisestä kaaresta, jossa jokaisella osallistujalla on oma roolinsa, eikä kukaan ole ainoastaan sivustakatsoja. Parhaimmillaan kokemus puhuttelee kaikkia aisteja: valoa, ääniä, makuja, liikettä ja hiljaisuutta – ja jättää tilaa yllätyksille, joille ei voi varata aikaa etukäteen. Merkityksellisimmät hetket eivät olleet ennalta käsikirjoitettuja. Ne syntyivät, kun ihminen sai astua osaksi tarinaa, kokea olevansa mukana jossakin itseään suuremmassa, ja antaa paikan, rytmin ja tilanteen johdattaa. Elämys ei ollut jotain, mikä tarjottiin, vaan jotain, mikä syntyi läsnäolossa.

Nyt, kun etsimme matkailulle uusia, lempeämpiä muotoja, tarina on väistämättä muuttumassa. Enää ei ole kyse vain siitä, minne mennään, vaan miten ollaan. Miten kuljetaan niin, että paikat saavat säilyttää oman rytminsä, luonteensa ja salaisuutensa. Ja miten matkailija voi tulla osaksi tätä kudosta ilman että kuluttaa sitä puhki. Tässä kohtaa oma roolini nousee esiin uudella tavalla. Kolmannella kierroksella haluan kantaa vastuuta siitä, millaista tarinaa olen mukana kirjoittamassa. Liguria, vuorten ja meren välissä, tuntuu oikealta paikalta pysähtyä tämän kysymyksen äärelle. Ohjaus on minimaalista ja usein arvoituksellista; vastuu oivalluksista jää kulkijalle. Etsin sellaista matkailun ja kulkemisen tapaa, jossa elämykset eivät synny ottamisesta, vaan kohtaamisesta. Liguria tarjoaa siihen kehyksen, tilaa ajatella toisin. Maisemat, polut ja kylät kantavat tarinaa, joka on vanhempi kuin yksittäinen kulkija. Merkitys avautuu viipyilyllä ja herkistymisellä. Kulkija astuu olemassa olevaan kertomukseen. Tervetuloa mukaan!

***

Ote on Anja Kuloveden kirjasta Kätketty Liguria,. Kirjan viimeiset luvut syntyvät Alassiossa keväällä 2026.

Jos olet kiinnostunut Kätketyn Ligurian ja kolmannen kierroksen oivalluksista, laita viesti: anja@suninnovations.fi. Maaliskuun lopulle on suunnittellla uusi tarina, Mysteerikoulu Alassiossa, johon pieni joukko kutsun kuulleita on tervetulleita.