Search
  • Anja Kulovesi

Näkymättömät vanhat naiset


Miten olinkaan voinut olla kiinnittämättä siihen enempää huomiota? Vasta, kun he avasivat suunsa ja tulivat julkisesti puhumaan omasta näkymättömyydestään, ymmärsin, että olin kirjoittanut heistä jo aiemmin. Näkymättömistä vanhoista naisista, joilla oli vielä paljon annettavaa, mutta jotka olivat unohtua eläkkeelle jäätyään.


Yhä useampi nainen onnistuu rikkomaan kuuluisia lasikattoja ja vaikuttamaan näkyvästi yhteiskunnan kehittymiseen. Odotetaanko, että he eläköidyttyään saman tien tipahtavat kodin lämpöön sohvalle viettämään suloista mummoelämää? Mitä tapahtuu kaikelle sille tiedolle ja taidoille, joita he ovat koko elämänsä ajan hankkineet voidakseen olla ja tehdä enemmän. Maailmassa on paljon parannettavaa ja joillain meistä on vahva halu olla mukana rakentamassa tulevaisuutta omalla sarallamme niin kauan kuin terveyttä ja elämänvoimaa on jäljellä. Yhä useammalla niitä riittää vielä pitkälle sen jälkeen kun yhteiskunta on määritellyt heidät liian vanhoiksi osallistumaan aktiivisessa roolissa. Vaikuttajan paikalta mitättömyyteen putoaminen riipaisee.

Tottakai sitä tapahtuu miehillekin, eikä kaikille naisille käy näin. Moni haluaakin vetäytyä nauttimaan ansaitsemiaan leppoisampia päiviä. Ja sitten on niitä naisia, jotka tavalla tai toisella sinnikkäästi pysyvät esillä iästään huolimatta. Mietin onko se helpompaa taiteilijoille ja kirjailijoille, joilla iän myötä onkin yhä enemmän oivallusten syvyyttä jaettavana. Mutta eikö näin ole tutkijoilla, politiikoilla ja yritysjohtajillakin? Miksi harmaahapsisia miespolitiikkoja tai miesnäyttelijöitä näkee paljon, mutta useimmat naiset katoavat? Onko kyse rohkeista, myyttejä murtavista persoonista, jotka näkevät mahdollisuuksia siellä, missä muut eivät niitä näe?

Meidän kuuluukin rikkoa kollektiivisia odotuksia, mutta myös omia psyyken esteitä, sanoi jungilaiseksi psykoanalyytikoksi eläkkeelle jäämisen jälkeen opiskellut Liisa Halme. Kun nyt jäät lepäämään, sanottiin Arja Jämsénille läksiäispuheessä, kun hän 65 vuotiaana jäi eläkkeelle sosiaalialan osaamiskeskuksen koulutustehtävistä. Arja halusi kuitenkin toimia edelleen aktiivisesti itselleen merkityksellisen asian puolesta ja pääsi mukaan kehityshankkeeseen ideoimaan ikääntyneiden asumsta, palveluita, työelämää ja ikä- ja muistiystävällistä yhteiskuntaa.

On hassua, että ympäristön oletukset ja kommentit nostavat pintaan jopa häpeää, jos haluaa virallisen työuran jälkeen olla mukana itselleen merkityksellisten asioiden kehittämisessä. On kuitenkin rohkaisevaa, että Arja Jämsén ja muut haamueläkeläiset jatkavat sinnikkäästi siellä, missä heidän osaamiselleen ja näkemyksilleen on vielä selkeä tilaus. Virkeät, aktiiviset, omien alojensa osaajat muuttavat vanhoja malleja siitä, millaista elämää eläkkeellä sopii viettää. Koska elämme pidempään ja olemme terveempiä kuin edelliset ikäpolvet, on hyvä, että yhteiskunta antaa meille mahdollisuuksia joustavampiin valintoihin.


***

Anja Kulovesi on tieto- ja lastenkirjailija ja mentori, jonka ikä määrittelee vanhaksi naiseksi, mutta joka haluaa olla mukana rakentamassa tulevaisuutta.

Esimerkit ovat hänen Inspiraatiokirjastaan ikääntyville, joka on valmiina julkaistavaksi tänä vuonna.



53 views0 comments

Recent Posts

See All