Kun sota Euroopassa, uhkakuvat ja tummat pilvet valtaavat päivän uutiset, on vilkkaalla mielikuvituksella helppo kadottaa luottamus tulevaisuuteen. Juuri nyt tarvitsen kaikki hallussani olevat keinot mielen hallintaan ja hyvien valintojen tekemiseen tässä hetkessä. Jos voimattomuuden tunne liian isojen haasteiden alla on saamassa voiton yön synkkinä hetkinä, on syytä kutsua kaikki supervoimat paikalle. Mutta muistanko enää, mitä ne ovat?
Tiedän, että olen kirjoittanut pelkojen kohtaamisesta lastenkirjassa Susannan selviytymisopas. Kaivoin tekstin esille ja luin keskustelusta Susannan ja hyvän haltijakummin välillä sen jälkeen, kun lapsi oli kuvitellut pelolleen hahmon ja katsonut tätä silmästä silmään: "Mielikuvitus on lapsen voimavara, hän sanoi hymyillen. On se aikuisenkin taito, mutta aika harva muistaa hyödyntää sitä noin taitavasti, hän jatkoi. Kun kuvittelet pelollesi hahmon, sinun on helpompi lähestyä sitä. Pelkoja tulee vielä monta kertaa elämääsi. Voit antaa niille monenlaisia muotoja. Voit puhuakin niille ja kysyä niiden nimeä. Kun katsot niitä silmästi silmään, niiden voima alkaa ehtyä, Susannan hauska kummitäti lupasi."
Ensimmäinen vihjeeni lastenkirjan mukaan taitaa olla omien pelkojen kohtaaminen. Kaikkien niiden tunteiden ja pettymysten myöntäminen, mitä sodan syttyminen omalla mantereellamme synnytti samalla kun vielä elämme pelottavan pandemian keskellä. Monelle aikuiselle iästä riippuen nousi myös muistoja menneistä kokemuksista. Yksi omista tunteistani on valtava pettymys siitä, miten nuoruuden uskoni ihmiskunnan tulevaisuuteen ja rauhaan, on niin rajusti murskattu. Kiinnostuin teinityttönä historiasta siinä vaiheessa, kun pääsimme Yhdistyneiden kansakuntien syntyyn Kansainyhteisön epäonnistuttua. Analysoimme toimimattomuuden syitä ja rakensin (ehkä opettajani kannustamana) vankan luottamuksen siihen, että YK varmistaa tulevaisuudessa rauhan maailmaan. Tietysti tämä sinisilmäinen toiveajattelu on osoittautunut epärealistiseksi jo monia kertoja, mutta joku osa sisälläni piti vielä toivon tulta yllä Euroopan kohdalla.
Nyt on toivottomuuteen vajoamisen sijaan entistä vimmatummin rakennettava omaa luottamusta kaikista niistä palasista, joissa olemme onnistuneet ja joihin voimme vaikuttaa. Jo kohtaamani viisas hinduguru Havaijilla totesi väkivallattomuuden alkavan perheestä. Maailmanparantaja minussa ahdistuu yrittäessään ratkaista koko maailman, tai koko Euroopan ongelmia. Vihje kaksi taitaa olla huomion tuominen niin lähelle itseäni, että pystyn hallitsemaan tilannetta. Voin osallistua rauhan rakentamiseen omassa lähipiirissäni, missä sitten olenkin. Lähipiirini on myös laajalti virtuaalimaailmassa. Voin valita, millaisia tunnelmia vahvistan, miten rakennan yhteisymmärrystä ja keskinäistä luottamusta. Elänkö vain omassa kuplassani vai yritänkö nähdä hyvät aikeet sielläkin, missä omat uskomukseni tuottavat erilaista tarinaa? Mihin omat voimavarani riittävät ja uskallanko olla myös heikko?
Tiedän, että yksi suuria haasteitani on tuoda täysi huomio tähän, juuri meneillään olemaan hetkeen. Tiedän myös, että tässä hetkessä asiat yleensä ovat hyvin ja tulevaisuus on vain kuvittelemani potentiaali. Voin kuvitella sen mahdollisimman pelottavaksi tai voin maalailla utopistisen maiseman, todellisuus ei ole kumpaakaan. Läsnäolon taito lienee siis erittäin tarpeellinen supervoima. Olemme kaikki osanneet sen lapsina, ei pitäisi olla mahdotonta oppia sitä uudelleen. Ehkä pitää ottaa avuksi hälytyskellot huomauttamaan, kun olemme jälleen eksyneet liian pitkäksi aikaa tulevaisuuden kuviteltuihin uhkiin. Parempi vaihtoehto on visioida arvojemme ja toiveittemme mukaista tulevaisuutta ja palata sieltä ottamaan askelia, jotka nyt ovat mahdollisia. Harhauttajia tulee matkalle, joten suuntaa on kirkastettava tiuhaan. Kun olen läsnä tässä ja nyt ja mieleni on rauhallinen, näen selkeämmin ja teen järkevämpiä valintoja.
Toinen supervoima lienee näkökulman muuttamisen taito. Olen loistava kriitikko. Näen hyvin asiat, jotka olisivat voineet mennä paremmin. Tyyliin, olisin onnellisempi, jos minulla olisi... Täydellisyyden tavoittelija ei pääse koskaan perille. Elämä ei ole täynnä onnellisia loppuja vaan pieniä onnen hetkiä, jotka kannattaa poimia silloin, kun ne ovat kohdalla. Jos olen taitava löytämään puuttuvat elementit, samoja tarkkoja silmälaseja voi varmaan käyttää hyvien asioiden ja uusien mahdollisuuksienkin löytämiseen. Kun tilanne nyt on tämä, millaisia mahdollisuuksia on tarjolla? Mitkä ovat omat voimavarani, roolini ja keinoni? Ketkä ovat polullani? Mistä kaikesta voin tänään olla kiitollinen? Tätä viimeistä taitoa harjoittelen mieheni kanssa joka ilta, jolloin muistelemme päivän tähtihetkiä. Kun siitä on tullut tapa, hetkiä tuntuu kertyvän yhä runsaammin. Koskaan ei ole ollut iltaa, jolloin ei olisi ollut mitään hyvää, mistä kiittää.
Jos pelkojen kohtaaminen, läsnäolon taito ja näkökulman muutostaito ovat supervoimia, kaikkien niiden takana on oma asenteeni. Sellainen asenne, että elämä on arvokas lahja, hyvällä on aina mahdollisuus voittaa ja sillä on merkitystä, mitä kylvän ympärilleni. Omista voimavaroista kannattaa pitää hyvää huolta. Itse löydän lohtua keväästä, joka etenee kohisten huolimatta synkistä uutisista. Tein miehen kanssa kotona pienen muutoksen taataksemme rauhallisen unielämän. Pyhitimme makuuhuoneen nettivapaaksi vyöhykkeeksi, jossa ei lueta eikä kuunnella uutisia, ainoastaan kaunista ja rauhallista musiikkia. Yritämme rauhoittaa ajatukset hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. Kummallakin meistä on omat keinomme levollisen unen saamiseen. Hyvin nukutun yön jälkeen on helpompi napata niitä supervoimiakin käyttöön tarpeen mukaan.
***
Anja Kulovesi on tietokirjailija ja lastenkirjailija, joka kirjoittaa Italiassa kirjaa Luovuusleiri Liguriassa. Inspiraatiokirja ikääntyville on valmis ja odottaa julkaisua.
Commenti