Pokkanaisten paluu

Vuosikymmenten aikana olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten rehvastelu on ollut miehille sallittua ja palkitsevaa.Miehet myyvät raakaa versiota itsestään ja usein voittavat. Työelämässä tämä näkyi siinä, kuinka he joskus ajautuivat pätemättömyytensä huipulle, kun taas naiset eivät edes hakeneet vaativampaa paikkaa ennen kuin olivat liian päteviä. Kyseessä on kulttuurinen ero, ei biologinen, eikä sitä tietenkään voi yleistää.

Olen tehnyt urani miesten maailmassa ja sen jälkeen yrittäjänä ja naisyrittäjien mentorina. Tavattoman usein yrittäjänaiset hiovat ja viimeistelevät loputtomiin, arkailevat tavoittelua isommista markkinoista. Syyllistyin itse kiireenkesytys® konseptin kanssa samaan. Kun sain kerran mentorikseni miehen, joka tunsi kanssani saman asiakaskunnan, hän parahti aidon ällistyneenä: jos minulla olisi ollut edes puolia siitä, mitä sinulla on…En muista, miten lause jatkui, mutta idea tuli selväksi. Vähän liian myöhään harmittelen vieläkin.

Maailmaa eivät hallitse pätevimmät vaan ne, jotka uskaltavat näyttää siltä.

Rehvakkuus toimii tässä ajassa erittäin näkyvästi vallan kielioppina. Se ei kerro pätevyydestä, se toimii vallan kielenä. Rehvakkaat miehet eivät epäile itseään julkisesti ja monasti sellainen asenne riittää asemaan. Valitettavasti maailman näyttämö ei ole täynnä parhaita osaajia – vaan äänekkäimpiä ja näkyvämpiä.

Missä sitten ovat rehvakkaat naiset? Toki mieleen tulee joitain esimerkkejä julkisuudesta, mutta montako heitä on vallan huipulla? Tai ollut historian aikana? Ehkä on turvallisempaa vaikuttaa kulisseissa ja olla varovainen, ettei tulisi leimatuksi hankalaksi. Hiljainen pätevyys ei uhkaa ketään.

Erään Dream Team pelin rohkeustehtävä oli ryhtyä pokkanaisiksi lyhyeksi aikaa. Pokkanainen ei pyydellyt lupaa vaan seisoi selkä suorana omassa voimassaan ja teki valintoja, joita ei ikimaailmassa muuten olisi tehnyt. Olen tullut siihen tulokseen, että maailma tarvitsee pokkanaisia. Ehkä tämä on vanhojen naisten tärkeä tehtävä. Nuorina sopeuduimme, keski-ikäisinä todistelimme ja suoritimme. Eikö seuraavaksi tule vanhojen, kokeneiden naisten aika? Ei pokkanaisen tarvitse rehvastella, eikä pienentää itseään. Historian vanhat tietäjänaiset eivät pyytäneet tilaa. Heillä oli tila.

Liian vaarallisiksi muuttuneina aikoina tarvitsemme kulttuurista murrosta. On pokkanaisten aika astua näyttämölle. Vanhat naiset voivat puhua elämästä, arvoista ja siitä, mikä on yhteisölle hyväksi. Meidän ei tarvitse miellyttää, mutta me voimme astua pokkanaisina esille ja vaikuttaa. Rehvakkuus ei ole rohkeutta. Pokkanaiseus on.

***

Pokkanaiset päätyvät myös Kolmas kierros - vanhuuden kapina kirjaani, joka on nyt työn alla.