Keski-iän jatkot vai vanhuuden odotushuone?
Kun ammattinimike ja työyhteisö eivät enää kerro, kuka olen, kysymys siitä kuka minä olen muuttuu uudella tavalla avoimeksi.
Independent lehden artikkelin* kirjoittaja, 69-vuotias psykologi ja kirjailija Denise Taylor, vastustaa tapaa venyttää keski-ikää yhä pidemmälle vain siksi, että ihmiset elävät terveempinä ja aktiivisempina. Hänen ajatuksensa on, ettei 69-vuotiaan tarvitse väittää olevansa keski-ikäinen voidakseen olla elinvoimainen. 60–80-vuotiaiden elämänvaiheelle ei oikein ole kulttuurisesti käyttökelpoista nimeä eikä mallia.
Taylor itse on 60 ikävuoden jälkeen eronnut, väitellyt tohtoriksi, ostanut metsää, kirjoittanut lisää kirjoja ja vähentänyt aikaisempaa työtään. Elämä ei siis supistunut – monessa suhteessa se laajeni. Samalla tietoisuus ajan rajallisuudesta, kehosta, sairauksista ja kuolemasta lisääntyi. Molemmat ovat totta yhtä aikaa. Denise Taylor törmäsi tunnistamaani ongelmaan ja ehdottaa vaiheen nimeksi olderhood. Minusta se ei toimi. Se määrittelee ihmisen edelleen vanhenemisen kautta. Käytän mieluummin ilmaisua kolmas kierros.
Mitä kolmas kierros tarkoittaa?
Etsimme ilmaisua elämänvaiheelle, joka ei enää ole keski-ikää, mutta ei myöskään sitä vanhuutta, jonka kulttuurinen mielikuva edelleen yhdistää haurastumiseen ja vetäytymiseen. Kolmas kierros on olemassa elämänvaiheena jossain aktiivisen uraelämän ja vanhuuden välissä, mutta meiltä puuttuvat sanat, tarinat ja kulttuuriset mallit sen kuvaamiseen. Kolmas kierros voi alkaa eläkkeelle jäämisestä tai vain siitä havainnosta, että suhde aikaan ja omaan elämään on muuttunut. Se ei ole tarkasti ikään sidottu eikä kuvaa yritystä pysyä mahdollisimman pitkään keski-ikäisenä. Ei tarvitse tehdä uutta uraa (ellei halua), ei tarvitse todistaa, että on edelleen aktiivinen.
Suhde aikaan muuttuu
Jos olisi kolme sanaa, joilla parhaiten kuvaisin omaa kokemustani tästä elämänvaiheesta, ne olisivat vapaus, valikoivuus ja luovuus. Olen tullut mustasukkaiseksi ajastani. Suojelen sitä entistä tarkemmin ja käytän siihen, mikä todella vetää puoleensa. Myös ihmissuhteet voivat valikoitua tarkemmin. Taylor tiivistää kokemukset kysymykseen: mikä on jäljellä olevan aikani arvoista? Elämän rajallisuuden tiedostaminen ei välttämättä kavenna elämää, se terävöittää valintoja.
Samalla, kun uskaltaa luopua turhasta ja vapauttaa itsensä “näin kuuluisi elää” malleista, jotain tapahtuu luovuudelle. On lupa harhailla, löytää uusia yhteisöjä tai syttyä hassuista ideoista. Tekeminen voi olla arvokasta, vaikka siitä ei seuraisi mitään hyödyllistä. Mielikuvitus ja yhteiskunnallinen ajattelu voivat saada enemmän tilaa. Kolmannella kierroksella on lupa olla myös kunnianhimoinen. Saa aloittaa, matkustaa, oppia, kirjoittaa ja saada aikaan. Kyse ei ole saavutuksista luopumisesta, mutta tekemisen arvo ei riipu lopputuloksesta.
Taylor kirjoitti kesällä 2026, lähestyessään 70-vuotispäiväänsä, että hänen kiinnostuksensa on siirtynyt pois eläköitymisestä. Hän oli vuosia auttanut ihmisiä rakentamaan eläkkeelle siirtymisen jälkeen uutta uraa, uusia haasteita ja uusia tapoja osallistua. Nyt häntä ei enää niinkään kiinnosta, kuinka ihminen valmistautuu eläkkeelle, vaan kuinka myöhempää elämänjaksoa eletään syvästi ja tarkoituksellisesti.
Ehkä juuri siitä kolmannella kierroksella on kysymys: vapaudesta valita tarkemmin, mihin aikansa käyttää – ja luovuudesta käyttää se myös sellaiseen, josta ei vielä tiedä, mihin se johtaa.
Comments