Search
  • Anja Kulovesi

Mahdottomien unelmien kutsu


Sisälläni asuu sekä ikuinen haaveilija että tuumasta toimeen tarttuja. Minulla on liikaa ideoita, niiden lähde tuntuu ehtymättömältä. Suurin haasteeni loistavien visioiden kanssa on se, etten tiedä, mihin niistä tarttua tositarkoituksella, kun seuraava kuvitelma jo hurmaa suloisine mahdollisuuksineen. Joskus olen miettinyt, että voisin tarjoilla näitä näkyjä adoptoitaviksi, mutta ymmärrän, ettei vision vetovoima toimi samalla tavoin jollekulle toiselle.


Jos kaikki elämän suuret unelmat jäävät pelkiksi päiväuniksi, pettyy itseensä. Alkaa rakentaa elämättömän elämän tarinaa, eikä huomaa arjen pieniä aarteita. Siksi on hyvä tunnistaa, mikä toimii itselle parhaiten tuumasta toimeen tarttumiseksi. Mikä saa nappaamaan ideasta kiinni, käärimään hihat ylös ja siirtymään mukavuusalueen ulkopuolelle. Kun esteet on voitettu ja mahdoton on muuttunut mahdolliseksi, saa omien rajojen rikkomisesta uutta potkua tarttua seuraavaan toiveeseen. Joskus syntyy tarinoita, joita voi muistella vielä elämän iltahetkinäkin.


Yksi itseni liekkeihin sytyttävistä asioista on mahdottomien tehtävien haaste. Ehkä ymmärsin tämän ensi kertaa, kun pari vuosikymmentä sitten olin kirjannut paperille 101 unelmaa ja sen jälkeen saanut tehtäväksi kirjata kymmenen mahdotonta unelmaa ja lopulta rajata ne kolmeen. Kun näin jäljelle jääneet kolme visiota paperilla, huomasin, että vain nämä kolme suurta haavetta tuntuivat toteuttamisen arvoisilta. Ei helpoilta suinkaan, mutta ehkä niihin voisi sittenkin tarttua kiinni ja kokeilla, miten homma etenisi, jos kuvittelisi pystyvänsä. Vuosia myöhemmin naurattaa, kun kaikki “mahdottomat” unelmat on toteutettu. Ne ovat muuttuneet sinnikkäästi visiossa roikkumisen ja pienten askelten - ehkä vähän onnenkantamoistenkin - ansiosta mahdollisiksi.


Mahdottomia tehtäviä on maailma täynnä. Tulevaisuutta rakennetaan koko ajan sellaisista aineksista. Joitain tämä houkutus vetää puoleensa vastustamattomasti. Useimmat meistä lannistuvat pelkästä ajatuksesta ja jättävät hullut ideat muille. Tuskin kukaan jaksaa koko elämäänsä uusia vuoria valloittaa. Silloin tällöin on kuitenkin jännittävää tunnistaa omat mahdottomat unelmansa. Ja koska me kaikki olemme tulevaisuuden tekijöitä, yhteiset mahdottomat unelmat voivat ohjata meidät läpi haastavien aikojen.

13 views0 comments

Recent Posts

See All