Mitä kerrot itsestäsi?

Oletko koskaan ihmetellyt, miksi me esittäydymme kertomalla, mitä me teemme?

Siis miten suoritamme elämää. Jos olemme ehtineet kerätä erilaisia titteleitä,

luettelemme ne ikäänkuin kertoaksemme, että olemme ansiokkaasti maksaneet jotain näkymätöntä velkaa yhteiskunnalle. Vai eilämälle? Olen tärkeä, arvostakaa

minua. Taputtakaa, kun poistun näyttämöltä.

Kolmas tapa kertoa itsestään on kertoa ihmissuhteistaan. Olen vaimo, äiti, isoäiti

jne. Siis paljastamme, ketkä ihmiset (tai eläimet!) ovat meille tärkeitä. Se on somaa,

mutta mitä se kertoo minusta?

Miksei kukaan paljasta, kuka minä olen, kun vieraat ovat lähteneet, valot ovat sammuneet eikä kukaan odota selityksiä. Kerrotko koskaan, mistä ammennat elämänvoimaa ja mikä inspiroi sinua jatkamaan?

Millainen on arvomaailmasi? Mikä saa sinut kukoistamaan?

Se, miten yhteiskunta meidät määrittelee on niin tylsää, ettei sitä haluaisi edes ajatella: yrittäjä (tuskin onnistut), eläkeläinen (elät toisten siivellä) ja ikääntynyt (viimeinen käyttöpäiväsi meni jo). Ja tottahan se on, filosofien ikuisiin kysymyksiin kuka minä olen, mistä minä tule ja minne minä menen on mahdotonta vastata . Eletyt vuodet voivat antaa vihjeitä siitä, mutta vastaukset pakenevat ulottuviltamme. Rakennamme uutta tarinaa joka päivä ja voisimme katsoa itseämme vuosikymmenten takaa kuin outoa ihmistä.

Minua kiinnostaisi tietää, millaisia arkkityyppisiä malleja tunnistat itsessäsi. Mitä

olet poiminut ikuisesti muuttuvasta kudelmasta näytelläksesi rooliasi tämän päivän

muuttuvassa käsikirjoituksessa. Tunnistan itsessäni ikuisen uneksijan, joka uskoo

utopiaan, ei voi eikä halua luopua toivosta. Mutta tuoreessa muistissani on myös

aimo annos taistelijaa, joka rientää heti barrikadeille, jos oikeudenmukaisuutta

vastaan hyökätään. Löydätkö sinä itsestäsi myötätuntoisen parantajan? Vaeltajan?

Kapinallisen tai uudistajan?

Eletyt vuodet ja kokemukset ovat onneksi opettaneet, ettei kaikkiin taisteluihin

kannata lähteä ja jollain ihmeellisellä tavalla elämään voi kaikesta huolimatta

luottaa. Kun olen yksin kaikkien kysymysten kanssa, ei auta kuin antautua virran

vietäväksi ja hämmästellä, millaisessa tilanteessa seuraavaa jaksoa improvisoidaan

ja mikä on oma roolini siinä. Ehkä minä olen enemmän kysymys kuin vastaus – ja

se tekee minusta elävän.

Jos olet kiinnostunut Mysteerikoulun lukupiiristä, laita viestiä: anja@suninnovations.fi