Elämä ei ole tarkoitettu kuluttamista vaan elämyksiä varten.
Mustan perjantain kulutusjuhlaviikolla jäin miettimään, kuinka olemme historiamme kasvatteja myös kuluttamisen suhteen. Samalla meillä on oma tärkeä roolimme tulevaisuuden tekemisessä. Alan hämärästi tiedostaa, kuinka myös omat arvoni ja toiveeni ovat jatkuvassa muutoksessa. Ehkä kiihkeämmässä kuin koskaan.
Kun nuorena tyttönä vietin vuoden vauraassa Uudessa Englannissa, maailma ympärilläni muuttui yltäkylläiseksi siihen verrattuna, mistä olin lähtenyt. Rakastuin kauniisiin, tyylillä sisustettuihin koteihin. Ihastelin punaisia, linjakkaita Mustangeja, joilla ikäiseni nuoret ajelivat. Ruokakauppojen valikoimat olivat huikeat, täynnä elintarvikkeita, joista en koskaan ollut kuullutkaan.
Ensimmäinen työpaikkani oli autofirmassa. Ostajat jonottivat saadakseen tietyn värisen auton. Minullakin oli oma auto, joka vaihtui usein. Harkitsin lentolupakirjaakin, mutta tajusin, että sen ylläpito olisi tullut liian kalliiksi.
Myöhemmin tein parinkymmenvuotisen uran muistojen tallennusbisneksessä maailman tunnetuimpiin brändeihin kuuluvassa jättiorganisaatiossa. Opin paljon mielikuvamarkkinoinnista ja yhä uusien tarpeiden synnyttämisestä. Katse oli koko ajan pitkällä tulevaisuudessa ja kuluttajien hurmaamisessa.
Vauraalla kahdeksankymmenluvulla villiinnyin - aika kesysti kuitenkin - muiden mukana. Minulla oli kaunis koti, runsas garderobi ja hyvää ruokaa. Sen sijaan, että olisin sijoittanut rahaa omaisuuteen, matkustin. Vein lapseni Italiaan, jossa asuimme italialaisten tyyliin. Kävimme seikkailemassa Floridassa tai Englannissa. Itsekseni toteutin haaveeni matkasta Hong Kongiin ja siinä sivussa Singaporeen.
Kaikki menneisyyteni kokemukset ovat jättäneet minuun jälkensä. Haluan kauniin kodin, mutta sen ei tarvitse olla suuri. Edelleen silmäni lepää kauniissa autoissa, mutta en enää halua omistaa niitä. Omistamisen tarve on hiipunut aika minimiin. Ehkä syyskuussa väitelleen tohtori Susanna Takkusen kuvaama kuluttajatrendi on myös tarttunut minuun: Kuluttaja itse kokee, että se kulutus itsessään ei ole tärkein asia.
En halua tavaroita, haluan elämyksiä. Tallennan siis edelleen muistoja, mutta ne eivät liity tavaroihin. Etsin arjen ihmeitä. Uusia seikkailuja tutkimattomilla poluilla. Iloa kohtaamisista ja uuden oppimisesta. Poimintoja luonnon ehtymättömästä elämystarjonnasta. Yllätyksiä, joita en suuressa viisaudessani osannut ennustaa. ***
Anja Kulovesi on tieto- ja lastenkirjailija, joka kirjoittaa Luovuusleiri Liguriassa -kirjaa Italiassa ja jonka Mysteerikoulu. Inspiraatiokirja ikääntyville odottaa julkaisua.