Toivo tarvitsee mielikuvitusta

Emme voi luoda sellaista maailmaa, jota emme osaa kuvitella. Mielikuvitus kasvaa, kun altistumme uusille näkökulmille, kysymme rohkeasti entä jos, kuuntelemme tarinoita ja uskallamme kuvitella vaihtoehtoisia

tulevaisuuksia ennen kuin tiedämme, ovatko ne mahdollisia. Tämä on taito, jota voimme ja kannattaa harjoittaa kaiken ikää, sillä jokainen meistä kantaa oman osansa yhteisessä tarinassa. Mielikuvitus on tulevaisuuden

rakentamisen väline.

Inspiroiduin visioimaan tulevaisuutta kutsumalla kuvitteellisille teekutsuille kolme arvostamaani viisasta miestä, joilta kaikilta olen saanut oppia jotain:

Henrik Skolimowskin, joka oli tulevaisuuden filosofi. Hän auttoi katsomaan maailmaa pyhänä kotina.

Barry Brailsfordin, muistamisen vartijan, joka näkee toivon siellä, missä uusi tarina yrittää syntyä.

Satguru Sivaya Subramuniaswamin, henkisen opettajan, jonka mukaan luottamus on harjoiteltava taito.

Kuten niin usein aiemminkin, joku polulleni tupsahtanut teema tuli samoihin aikoihin vastaani myös muualta. Kuuntelin Hyvän tulevaisuuden aamukahvilähetyksen, jossa keskusteltiin myös toivosta. Kun posti toi lisäksi tilaamani Sitran uudet Megatrendikortit, päättelin, että kesän teemana taitaa olla toivon ja luottamuksen vahvistaminen. Tulee erittäin sopivasti vaiheeseen, jossa vanha maailmanjärjestys horjuu.

Millaisen maailmankuvan varaan rakennamme tulevaisuuden?

Henrikiltä opin, että maailma ei ole kone, se on pyhä koti. Moderni aika on hänen mukaansa opettanut ihmisiä katsomaan maailmaa ulkopuolelta. Luonto nähdään resurssina. Ihminen nähdään kuluttajana. Tieto nähdään vallan välineenä. Toivo alkaa siitä, että ihminen muistaa olevansa osa elävää kokonaisuutta. Jokainen havainto on osallistumista. Ihminen vaikuttaa siihen maailmaan, jota hän katsoo. Tämä tekee myös toivosta aktiivisen voiman. Toivo ei ole odottamista. Toivo on osallistumista.

Skolimowski ei pitänyt pyhyyttä uskonnollisena koristeena. Hän piti sitä ihmisen perustarpeena. Kun maailma nähdään pyhänä, luontoa ja ihmisiä, myös tulevaisuutta kohdellaan eri tavalla. Pyhyyden katoaminen synnyttää välinpitämättömyyttä. Pyhyyden palautuminen synnyttää huolenpitoa.

Tarina ei vielä ole valmis

Barry muistuttaa, että historian suuret murrokset ovat aina näyttäneet sekavilta niiden keskellä eläville ihmisille. Vanha järjestys horjuu. Ihmiset kokevat epävarmuutta. Moni kaipaa paluuta entiseen, mutta juuri silloin syntyy mahdollisuus johonkin uuteen. Toivo ei synny vakaudesta. Se syntyy siirtymävaiheessa. Tulevaisuus ei ole valmis käsikirjoitus. Se muotoutuu jatkuvasti ihmisten valintojen kautta. Siksi mikään nykyinen kriisi ei yksin määritä sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Barry ei puhu suurista sankareista. Hän puhuu tavallisista ihmisistä. Jokaisella on oma lahjansa, oma paikkansa ja oma tehtävänsä. Toivo ei synny siitä, että joku muu ratkaisee ongelmat. Toivo syntyy siitä, että ihmiset alkavat kantaa omaa osaansa. Myös paikat kantavat tarinoita. Pyhät paikat, vanhat polut, lähteet, metsät ja vuoret muistuttavat ihmiselle hänen yhteydestään suurempaan

kokonaisuuteen. Kun yhteys maahan katkeaa, myös toivo heikkenee. Kun yhteys palautuu, ihmiset alkavat jälleen nähdä mahdollisuuksia. Suuria muutoksia ei yleensä aloiteta vallan keskittymissä. Ne alkavat pienistä ihmisryhmistä. Kylissä. Yhteisöissä. Perheissä. Ystävien kesken. Toivo on usein näkymätöntä silloin, kun se alkaa.

Tulevaisuutta ei tarvitse hallita

Gurudeva opetti itselleni ehkä vaikeinta taitoa ja samalla lohdutti: Elämä ei pyydä sinua hallitsemaan kaikkea. Se pyytää sinua olemaan läsnä siinä, mikä on nyt. Pelko elää tulevaisuudessa. Rauha löytyy nykyhetkestä. Gurudeva näki jokaisen kokemuksen osana suurempaa kasvua. Myös vaikeudet ja menetykset, epävarmuuden.Hän ei kysyisi miksi tämä tapahtuu minulle, vaan mitä tämä yrittää opettaa minulle? Riippumatta siitä, mitä tapahtuu, Gurudeva vakuuttaa, että sisältäni löytyy voima kohdata se. Tämä on hyvin erilainen toivon muoto. Se perustuu sisäiseen luottamukseen. Hän opetti, että ihmisen voi kouluttaa mieltään pois jatkuvasta huolesta ja pelon ruokkimisesta kohti luottamusta. Luottamus ei ole sattumaa. Se on harjoiteltava taito.

Pelko kutistaa - toivo laajentaa

Pelko saa ihmiset puolustamaan vanhaa, toivo auttaa kuvittelemaan uutta. Toivo on myös suhde tuleviin sukupolviin Moni alkuperäiskansojen opetus, jota Barry välittää, liittyy ajatukseen mitä jätämme jälkeemme? Ei vain lapsillemme, vaan ihmisille, joita emme koskaan tapaa. Toivo ei siis ole tunne. Se on myös vastuuta. Barry ei kehota sulkemaan silmiä ongelmilta, hän kehottaa katsomaan niiden läpi ja kysymään mitä uutta yrittää syntyä? Elämme muistamisen ajassa. Ratkaisut eivät välttämättä ole täysin uusia. Osa niistä on vanhan viisauden muistamista. Yhteisöllisyyttä. Yhteyttä

luontoon. Kiitollisuutta. Tarinoita. Pyhiä paikkoja. Merkityksellisyyttä. Ei paluuta menneeseen, vaan sen viisauden tuomista tulevaisuuteen.

***

Kutsun seuraavaan Mysteerikoulun lukupiiriin kolme viisasta naista, joilta haluan oppia. Toisin, kuin nämä kolme viisasta miestä, jotka olen tavannut, olen löytänyt heidät vain heidän jättämänsä jäljen ja mielikuvituksen avulla.