top of page
Search
  • Writer's pictureAnja Kulovesi

Inspiraatiotulilla


Tein pientä inventaaria siitä, mitä olen oppinut niiltä itseäni vanhemmilta ihmisiltä, joita olen jututtanut inspiraatiokirjaani. Mikä lisää merkityksellisyyden tunnetta, tyytyväisyyttä ja elämäniloa heidän arkeensa? Mikä sytyttää heidän sisäisen liekkinsä? Minkälainen olisi visio hyvästä ja arvokkaasta vanhuudesta?


Vaikka ihmiset ovat yksilöitä elämänsä loppuun asti, meillä on yhteisiä tarpeita voidaksemme elää arvokasta elämää. Haluamme tulla hyväksytyiksi sellaisina kuin olemme ja hallita omaa elämäämme. Haluamme tuntea olomme turvalliseksi ja toteuttaa itseämme, olla osa yhteisöä ja olla tarpeellisia. Läheisten ihmisten merkitys ja se, että on vielä joku joillekuille korostuu kaikissa tarinoissa. Monilla on rakas harrastus tai uuden oppiminen, joka antaa potkua elämään. Yksinkertainen elämäkin voi avautua uudella tavalla viehättävänä. Ei enää ole pakko suorittaa ja totella itselle epämiellyttäviä aikatauluja.


Elämän aikana kertyy monenlaisia kyvykkyyksiä. Olisi sääli jättää ne hyödyntämättä sen jälkeen, kun niitä ei enää tarvita toimeentulon turvaamiseen. Moni jatkaakin "haamueläkeläisenä" joko omassa yrityksessään tai tarjoamalla palveluitaan joustavasti sinne, missä niille on kysyntää. Vapaaehtoisjärjestöissä ahertaa monia ikäihmisiä ideoimassa ja tekemässä hyvää. Samalla he saavat iloa kuulumisesta eri ikäisten ihmisten yhteisöön.


Jäin miettimään, miten vanhukset voitaisiin ottaa aiktiivisemmin mukaan tulevaisuuden tekemiseen. Sen sijaan, että heidät nähdään rasitteena, ajateltaisiin heidän olevan vielä huonosti hyödynnetty voimavara. Kuinka monta vanhusta on kutsuttu mukaan ajatushautomoihin? Entä start-up yritysten luovuusrinkiin? Kun tarvitaan erilaisia näkökulmia, ovatko kypsän iän visiot mukana inspiraatiotulilla? Mihin voi lähettää hakemuksia?


"Mielikuvituksesi on harjaantunut vuosikymmenten myötä. Kun päästät sen vapaaksi, löydät jotain uutta. Sinulle avautuu mahdollisuus olla uskollinen alkuperäiselle visiollesi ja se on tärkeää. Antaudu kutsulle, joka inspiroi sinua."

James Hillmanin puheen inspiroimaa


Avainkysymys: Millainen on sinun visiosi arvokkaasta ja hyvästä vanhuudesta?


Blogi liittyy tekeillä olevaan Anja Kuloveden inspiraatiokirjaan ikääntyville. Jos haluat lähettää ajatuksiasi kirjaani varten, sähköpostini on: anja@suninnovations.fi.

37 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page