top of page
Search

Naurettavan pienten tekojen kerho

Writer: Anja Kulovesi
Anja Kulovesi
20 minutes ago
2 min read

Maailma ei kärsi hyvien aikomusten puutteesta. Se kärsii siitä, että liian moni hyvä aikomus ei koskaan muutu teoksi.


Kirjoitin muutamia vuosi sitten lapsenlapselle kirjan myötätunnosta ja ystävällisistä teoista käsitellen samalla ilmastonmuutosta ja kierrätystä lapsentasoisesti. Taustalla oli ajatus siitä, miten pienilläkin valinnoilla on merkitystä. Opetamme lapselle, että pienillä teoilla on väliä, mutta lakkaammeko aikuisena itse uskomasta siihen?


Hyvien ihmisten paradoksi


Olen ymmärtänyt, että me aikuisetkin tarvitsemme naurettavan pienten tekojen kerhoja, ettemme jäisi huolestumisen ja syyllisen passiivisuuden ansaan. Kyse ei välttämättä ole välinpitämättömyydestä eikä edes pelkuruudesta. Joskus ihminen näkee ongelman niin suurena ja monimutkaisena, että oma teko alkaa tuntua mitättömältä ja turhalta.


Meillä voi olla vahvat arvot ja paljon tietoa, mutta silti pysymme katsomossa. Sankaritarinatkin voivat joskus kasvattaa välimatkaa: nuo ihmiset muuttavat maailmaa, minä seuraan heitä. Greta Thunberg teki noin. Rosa Parks teki noin. Minä en ole sellainen ihminen. Sankarista tulee esikuva, mutta samalla poikkeusyksilö, joka vapauttaa tavallisen ihmisen kysymästä, mitä minä voisin tehdä. Siinä voi piillä eräänlainen moraalisen mielikuvituksen korvike - seuraamme muiden rohkeutta, liikutumme siitä ja samaistumme heidän arvoihinsa. Saamme pienen kokemuksen osallistumisesta maksamatta osallistumisen hintaa. Sankarin teko tuntuu hetken melkein omalta.


Ehkä emme tarvitse lisää kertomuksia poikkeusyksilöistä vaan enemmän tavallisia ihmisiä, jotka näkyvät ja tekevät jotakin yhdessä. Jos nuo voivat, ehkä minäkin voin.


Toimijuuskuilu


Psykologiassa puhutaan aikomuksen ja toiminnan välisestä kuilusta - sitä, miksi vahvakaan halu toimia ei muutu teoksi. Ihminen voi olla maailmasta syvästi huolissaan, tietää paljon, ihailla niitä, jotka ovat uskaltaneet toimia, ja jopa nähdä melko tarkasti, mitä pitäisi tehdä. Silti tieto, arvot ja ihailu eivät automaattisesti muutu omaksi toiminnaksi. Niiden ja teon väliin jää kuilu. Kiinnostavaa on kohta  juuri ennen ensimmäistä tekoa. Ihminen ei tarvitse lisää tietoa siitä, miksi pitäisi toimia, vaan jotain, mikä muuttaa hänen käsitystään itsestään.


Hyvistä aikeista toimijaksi


Maailman muuttamisessa paljon olennaisempaa kuin sankareiden määrä on se, kuinka moni tavallinen ihminen lakkaa olemasta oman aikansa katselija. Tutkimuksen tarjoamia vihjeitä:


  • Pystyvyyden kokemus: minä pystyn tekemään jotakin. Naurettavan pieni teko voi olla yhteiskunnallisesti lähes näkymätön mutta identiteetin kannalta ratkaiseva, ihminen saa kokemuksen itsestään toimijana.


  • Vielä voimakkaampi voi olla kollektiivinen pystyvyys: me pystymme yhdessä vaikuttamaan. Ilmastotoimintaa koskevassa tutkimuksessa sekä oma pystyvyys että usko yhteisen toiminnan vaikutukseen ennustavat toimintaa.


  • Moraalinen vakaumus ja tunne. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus, suuttumus, toivo ja moraalinen velvoite voivat siirtää ihmisen tarkkailijasta osallistujaksi. Laaja 403 otosta ja yli 123 000 ihmistä kattanut tutkimus nosti keskeisiksi identiteetin, epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen, pystyvyyden ja moraalisen vakaumuksen.


Ehkä kuilun ylittämisessä tapahtuu jonkinlainen identiteetin vaihdos: Ihailen ihmisiä, jotka muuttavat maailmaa → Minä olen yksi niistä ihmisistä, jotka toimivat. Silloin ensimmäisen teon ei tarvitse olla suuri. Sen tehtävä on todistaa ihmiselle itselleen, että hän on toimija. Ehkä kiinnostava kysymys ei olekaan Miten saamme ihmiset kiinnostumaan maailman muuttamisesta vaan Mikä auttaa kiinnostunutta ihmistä ylittämään toimijuuskuilun? Toimijuus vahvistuu, kun toimii. Naurettavan pienten tekojen kerho on toimijaksi tulemisen kerho. Myös Susannalle ja hänen ystävilleen jäi mahdollisuus todeta, että pienten tekojen kerhosta saattaa joskus tulla suurten tekojen kerho.


***

 
 
 

Comments

bottom of page