top of page
Search
  • Writer's pictureAnja Kulovesi

Myytti viisaasta vanhuksesta


Eräs melkein kahdeksankymppinen mies, jota haastattelin ikääntyvien inspiraatiokirjaan, toivoi tulevansa tietäjävanhukseksi sitten, kun hän on riittävän vanha. Jäin miettimään, miten mukavaa olisi, jos vanhuus ja viisaus kuuluisivat saumattomasti yhteen. Ei olisi eletty elämä valunut hukkaan, jos kaikki kokemukset jättäisivät jälkeensä viisautta muillekin jaettavaksi.


Jutellessani itseäni iäkkäämpien naisten ja miesten kanssa, vakuutuin siitä, että olemme yksilöitä missä iässä tahansa. Ei ole olemassa yhdenlaista ikääntymisen mallia. Haastattelin myös viisaustutkija, teologian tohtori Jenni Spännäriä tästä mieltäni askarruttavasta aiheesta. Hän totesi, että elämä on elämistä joka sekunti. Ulkopuolelta ei pysty määrittelemään sitä, mitä on oikea eläminen. Tavallinen elämä riittää, ei tarvitse elää "täyttä elämää", mikäli se tarkoittaa vain huippukokemuksia.


Mitä, jos vanhuuden lahja onkin se, että voi päästää irti kaikesta, mikä ei ole tuntunut omalta. Vanhuus tarjoaa uudenlaista vapautta, kokemukset näkemystä. Parhaimmillaan elämä on lujittanut luottamusta siihen, ettei ole vääriä kokemuksia, kaikesta selviää tavalla tai toisella. Kaikesta voi oppia ja oppimaansa hyödyntää. Keho on kuin vanha vaate, joka ajan myötä kuluu. Sisäinen maailma voi ulkoisesta rapistumisesta huolimatta olla nuorekas, vireä ja utelias elämälle.


Lähes kaikki kohtaamani vanhukset myönsivät tuntevansa iän vaikutukset fyysisessä olemuksessaan, mutteivät silti tunteneet itseään vanhaksi. Se, miten kypsässä iässä uskaltaa elää oman näköistä elämä, vaatii rohkeutta. Rohkeutta viis veisata siitä, mitä muut ajattelevat. Luovuutta tarttua sellaisiin mahdollisuuksiin, joita vielä on olemassa. Aktiivisuutta ilmaista itseään ja mielipiteitään. Taitoa ja halukkuutta pysähtyä ja tutustua itseensä vanhana viisaana naisena tai miehenä.


"Avarra sydämesi niin, että maailma mahtuu siihen. Matka itseen on elämän mittainen." Maria Alstedt


Blogi liittyy tekeillä olevaan Anja Kuloveden inspiraatiokirjaan ikääntyville.

111 views1 comment

Recent Posts

See All

1 Comment


John Stoner
John Stoner
Mar 20, 2023

Genuine Hackers on paras ratkaisu varastetun kryptovaluutan palauttamiseen. He auttoivat minua saamaan takaisin kadonneet rahakkeet sen jälkeen, kun jouduin tietokalasteluhuijauksen uhriksi Telegramissa, jossa hyökkääjät pääsivät lompakkooni ja varastivat kaikki kolikoni. Genuine Hackersin avulla pystyin palauttamaan yhteensä 11,8 BTC:tä ja 6,479 ETH:ta 2 päivän kuluessa tapaukseni lähettämisestä. Ota yhteyttä GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM saadaksesi luotettavat ja tehokkaat palautuspalvelut.

Like
bottom of page