Oikeus olla kaunis
- Anja Kulovesi
- Feb 3
- 2 min read

Second hand -liikkeen omistaja Alassiossa kantaa turkkia ulos kadulle, asettelee sen näkyville kuin esineen, jolla on arvo ja historia. Kaksi vanhaa naista kulkee käsikynkässä kapealla kujalla. Violettiin pukeutunut rouva ja ystävä, jolla on leopardihousut, ovat tulleet iltakävelylle. Tässä ei ole kyse vain tyylistä. Tässä on kyse näkyvyydestä.
Sama ilmiö, eri näyttämöt
Kun kirjoitin edellisen blogin Alassion vanhoista rouvista, jotka eivät istu
beigeen, kyse oli näkyvyydestä kadulla, kahvilassa, penkillä. Jäin miettimään,
onko meillä vastaavaa ikääntyneiden buumia Suomessa ja muistin 50+ vuotiaiden naisten halun tulla kuvatuiksi romanttisissa vaatteissa, pitseissä ja blyymeissä, jopa sensuelleissa alusasuissa. Kertoohan sekin halusta tulla nähdyksi — ei nuorena ja siloiteltuna, vaan oman ikäisenään, omassa kehossaan. Tämäkään ei ole pakoa todellisuudesta, vaan kertoo, ettei kauneus ja seksikkyys ole nuorten etuoikeus. Ei provokaatio, ei katsojan miellyttäminen, vaan rauhallinen lupa olla edelleen naisellinen, haluttava ja kaunis. Olen tietoisesti katseen kohteena omilla ehdoillani. Tämä on symbolikieltä, halua olla pehmeä kovassa maailmassa. Muotokuvastudio on rituaalitila. Katu on rituaalitila. Second hand -liike on rituaalitila. Näyttämö vaihtuu, tarve on sama.
Entä Suomi?
Tämä herätti minussa kysymyksen: onko tällainen trendi Suomessa kasvava?
Meillähän ei lähdetä kaduille iltakävelylle samalla tavoin kuin Välimeren
maissa. Näemmekö vain sirpaleita — yksittäisiä muotokuvia, yksittäisiä
rohkeita asiakkaita, yksittäisiä yrittäjiä, jotka ovat herkkinä ja vastaavat
asiakkaittensa ehkä salaisiin haaveisiin. Kertooko ReMake ketjun suosio
tästä? Vaatteiden uusi elämä, yksilöllisyys, menneen ajan tunnelmien
yhdisteleminen omaan identtiteettiin puhuttelee myös ikääntyviä, jotka eivät
halua kadota massaan.

Minusta tuntuu, että me Suomessa vielä kuiskaamme siitä, mitä Alassiossa
eletään ääneen. Ajattelen suunnittelijoita, putiikinomistajia, ystäviäni muotialalla. Kuinka moni heistä viestii rokki-, hippi- ja itseilmaisun vanhentuneelle sukupolvelle: Sinulla on oikeus näkyä ja olla kaunis! Ehkä syvempi kysymys kuvaamassani ilmiössä on se, keiden elämä saa näkyä esteettisesti merkityksellisenä. Alassiossa vastaus tuntuu selvältä.



Comments