top of page
Search
  • Writer's pictureAnja Kulovesi

Sunnuntaipäiväkirjat


Silloin tällöin viisaat viestit leijailevat luoksemme juuri silloin, kun niitä eniten tarvitaan. Tammikuussa viestin välittäjänä toimi filosofi, kirjailijaystäväni Danah Zohar. Vaikka hän on viisas, vanha nainen, hän tunnusti melkein menettäneensä uskonsa ihmiskuntaan. Sitten hän sai rohkaisevan viestin väitöskirjaopiskelijaltaan Domilta ja jakoi nuoren kvanttikemistin elämänohjeet meille muillekin. Ajoitus oli täydellinen.


Olen vuosikaudet napannut kiinni vuodenvaihteen kollektiivisesta uuteen tarttumisen energiasta. Rituaaleihini kuuluu tehdä inventaari päättyneestä vuodesta ja kirkastaa alkavan vuoden tärkeimmät tavoitteet. Kaikki on hyvin näin pitkälle, mutta kuinka nopeasti hyvät aikeet unohtuvatkaan. Domi on löytänyt tavan elää arvojensa mukaista elämää ja edetä kirkkaan vision viitoittamaan suuntaan. Hänen keinonsa on sunnuntainen muutaman tunnin hetki, jolloin hän palauttaa mieleensä tärkeimmät periaatteensa ja arvioi, miten hän on toteuttanut niitä viikon aikana. Joka viikko hänen ymmärryksensä siitä, miten nuo arvot voisivat paremmin toteutua, kasvaa. Sen sijaan, että maailman häly ja arjen rutiinit hävittäisivät hänen unelmansa, hän on sitoutunut kasvamaan siksi, joka hän parhaimmillaan voisi olla. Hänen tienviittansa ovat: Dreams. Dedication. Dicipline.


Nappasin kiinni ainakin säikeestä tuota toivoa antavaa ja rohkaisevaa elämänohjetta. Koska oma tapani selkiyttää ajatuksiani on aina ollut kirjoittaminen, päätin soveltaa Domin esimerkkiä sunnuntaipäiväkirjojen avulla. Tänään on ensimmäinen sunnuntai, jolloin viime kuussa tekemäni uudenvuoden lupaukset ovat vielä hyvässä muistissa, mutta ehkä viimeinen hetki palauttaa niihin liittyvä innostus ja vakava aikomus mieleen. Jotain on edennyt yllättävien onnenkantamoisten avulla oikein hyvään suuntaan. Sattumalta eteeni tulleeseen tammikuun vegaanihaasteeseen tarttuminen on vienyt terveellisiä ravintotottumuksia innostavalla tavalla käytäntöön. Niitä on nyt helppo jatkaa.


Joissain asioissa otteeni on horjunut mukavuudenhalun, laiskuuden ja pilvisten päivien apeuden alle. Mitään täydellistä tässä ei olla tekemässä, mutta jokunen viikottainen askel oikeaan suuntaan tärkeimpiä periaatteitani kadottamatta on palkitsevaa ottaa. Viikon onnistumisista voi iloita ja haasteista oppii aina. Kun jotkut keinot eivät toimi vaikkapa liikuntatavoitteitten toteuttamisessa näissä alkuvuoden rajallisissa olosuhteissa, voin miettiä, mitä vaihtoehtoja on tarjolla. Jos ja kun mottoni on: Be inspired to inspire, mistä ammennan parhaiten inspiraationi ja minkä uuden oppiminen tuottaisi eniten iloa juuri nyt? Domin motto: Learn more. Do more. Share more, olisi loistava ohje kenelle tahansa meistä.


42 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page