Sumusireenit soivat satamassa. Eilen ripustamani pyykit roikkuvat kosteina kuivaustelineessä. Aurinko on kadonnut paksun harmaan pilvimassan taakse ja kaivan lämpimiä neuleita esille. Vähän haikeana päästän irti kesäisistä puistopiknikeistä ja aurinkoisista terassilounaista. Syksy on tullut kaupunkiin.
Vuodenaikojen vaihtelu on sekä rikkaus että rasite koko elimistölle. Pidän syksystä. Sen väreistä ja tuivertavista tuulista, kypsästä sadosta ja vitamiinien runsaudesta. Kuitenkin säiden ja lämpötilojen vaihtelut vaikuttavat päivärytmiimme ja mielialaamme. Harmaana sunnuntaiaamuna on houkutus käpertyä koko päiväksi sohvalle kirjan kanssa tai katsoa peräperää monta jaksoa suosikkisarjaa. Ihan hyviä juttuja. Samalla joku osa minua tuntee itsensä vähän pettyneeksi. Jätänkö jotain syksyn lahjoista hyödyntämättä?
Olen hiljattain kirjoittanut luonnon hyvää tekevistä vaikutuksista. Metsäkylvyistä ja siitä, kuinka luontoa voi hyödyntää tavoitteellisesti ihmisten hyvinvoinnin ja elämänlaadun ylläpitämiseen ja edistämiseen. Vuodenajan vaihtuessa luomme itsellemme sopivia uusia arkirituaaleja selvitäksemme edessä olevista kuukausista. Liikumme ja syömme eri tavalla ja ammennamme iloa erilaisista asioista. Juuri nyt syksy kysyy meiltä, miten se voisi lisätä tasapainoa, elämäniloa ja energiaa elämäämme. Yhteys luontoon on elvyttävä voimavara. Syksy tarjoaa sitä eri tavalla kuin kesä. Metsästä ammennetaan terveyttä ja harmoniaa, koetaan yhteyttä luontoon. Tutkitusti stressi vähenee, immuniteetti ja hyvän olon tunne lisääntyy. Kaikille aisteille on runsaasti ammennettavaa. Vielä ei ole liukasta ja tuivertavat tuulet kirkastavat ajatuksia. Kaupunkipuistoissa on kukkivia perennoita ja rannoilla kohtaan syksyn aidoimmillaan. Kutsuuko se nauramaan ja leikkimään vai teenkö pienet taiji-harjoitukset syvään hengittäen? Luonnon mystiset voimat eivät suinkaan ole kadonneet kesän ja auringon myötä. Ne vain muuttivat muotoaan ja kuten ihminen aikojen alusta, olen osa luontoa. Jos vastaan syksyn leikkisään ja vaativaan kutsuun myöntävästi, se tarjoaa auliisti terapiahoitojaan.
Anja Kulovesi on tieto- ja lastenkirjailija, joka viimeistelee inspiraatiokirjaa ikääntyville. Metsän mystiset voimat ja vihreä hoiva ovat mukana kirjan sisällössä.
Comments